tiistai 12. helmikuuta 2013

Tarquin Hall, Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus

Tähän kirjaan tartuin oikeastaan vain siksi, että olen luvannut olla esilukijana aina silloin tällöin Suomalaisen kirjakerhon uutuuskirjoille. Kirjastossa tämä kirja ei ehkä olisi herättänyt mielenkiintoani, vaikka dekkari onkin.

Kirja sijoittuu Intiaan ja intialainen kulttuuri tuleekin siinä mainosti tutuksi tällaisillekin lukijoille, jotka eivät ole Intiaan sen kummemmin aikaisemmin perehtyneet. Päähenkilönä on yksityisetsivä Vish Puri, jota työllistävät lähinnä järjestettyihin avioliittoihin liittyvät taustaselvitykset. Tällä kertaa hän kuitenkin pääsee käsiksi vähän haastavampaan juttuun. Erään varakkaan perheen palvelijatar Mary on kadonnut ja hänen lakimies-isäntäänsä syytetään Maryn raiskaamisesta ja murhaamisesta, vaikka ihan varmaksi ei voidakaan sanoa, onko Mary edes kuollut vaiko ei. Löydetty ruumis kun on pahoin runneltu. Tapausta selvittäessään Vish Puri joutuu itsekin murhayrityksen kohteeksi ja tätä tapausta lähtee selvittämään hänen äitinsä, mutta pojaltansa salaa.

Vish Puri on jollain tapaa naivistinen versio Hercule Poirotista. Enkä voi olla vertaamatta häntä myöskään Mma Ramotsween eli esikuvia tälle uudelle yksityisetsivätähdelle löytyy Joskin hän on intialaisuudessaan aivan ainutlaatuinen. Naivistisuutta kuvaa myös etsivän läheisilleen antamat nimet, jotka ovat suorastaan hupaisia kuten Loisteputki, Pönttö, Käsijarru tai Ovistoppari. Purin äiti on kuitenkin vain äiti ja äiti puolestaan kutsuu poikaansa Pullukaksi.

Kirja pitää sisällään jännitystä, mutta siistiä jännitystä. Tässä kirjassa ei veri lennä, eikä raakuuksilla mässäillä, vaikka ikäviäkin asioita tapahtuu. Vish Puri on kaikessa koomisuudessaan lämminhenkinen, mutta kuitenkin äärimmäisen nokkela etsivä, joka keksii keinot selvittää myös kadonneen Maryn tapauksen.

Pidin kirjasta itse asiassa kovastikin, johtuen juuri sen siisteydestä. Ehkä hiukan häiritsi intialaisuus, joka on minulle vierasta kulttuuria eikä kaikki asiat siksi aivan heti auenneet. Intialaisia termejä vilisee kirjassa ja niitä jouduin selailemaan kirjan takaosan sanastosta useampaankin kertaan.  Kirja on kuitenkin tunnelmaltaan ennenkaikkea lämminhenkinen katsaus intialaiseen elämäntapaan ja hyvinkin korruptoituneeseen oikeuslaitokseen.

Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka pitävät Agatha Christiesta tai Mma Ramotswesta. Samoin lukijat, joita raaka jännitys ei viehätä, voivat tästä kirjasta löytää pehmeämpää jännitystä.

Mielenkiinnolla odotan seuraavaa Vish Puria, nyt osaan tarttua siihen kirjastossakin. 


torstai 7. helmikuuta 2013

Roslund & Helllström, Lokero 21

Tuttua, hyvää luettavaa, joskin paikoitellen vähän turhankin raakaa. Tätä kirjaa en haluaisi nähdä elokuvana. Kirjassa pääpaino on ihmiskaupassa, prostituutiossa, toisten ihmisten hyväksikäytössä, huumeissa. Kirjan tapahtumien keskipisteeksi muodostuu kaksi kurjaa ihmiskohtaloa, jotka saavat loppunsa samassa sairaalassa.

Hyväuskoinen ja viaton tyttö tuodaan Liettuasta Ruotsiin, jossa hän luulee saavansa kivan työpaikan ja reilusti enemmän rahaa kuin mihin olisi kotona pystynyt. Hän päätyy kuitenkin sairaalaan 35 piiskaniskua selässään, juuri ja juuri hengissä. Toisaalla epätoivoinen narkkari sekoittaa pesuainetta huumeisiin ja joutuu kärsimään sen seuraukset. Toinen heistä päätyy ruumiishuoneelle panttivankien kanssa ja toinen pyörätuolilla portaita alas.

Näitä tapauksia lähtevät selvittämään poliisit Edvard Grens ja Sven Sundkvist. Mitä näiden epätoivoisten kohtaloiden taustalle lopulta kätkeytyykään, siinä on sulattelemista molemmille poliiseille. He joutuvat vakavasti miettimään, mikä on totuus ja milloin totuuden pitää tulla julki vai pitääkö ollenkaan. Mikä on poliisin moraali ja kuka itse asiassa on suurin syyllinen?

Rajua kieltä ja rajuja tapahtumia, mutta edelleenkin pidän tästä kirjailijakaksikosta.